sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pienen pojan synttärikakku


Pitkään, pitkään aikaan niin vaikea kakku koristeiden osalta. Pinna paloi kerran jos toisenkin näitä autoja väkertäessä. Paljon pienen pieniä yksityiskohtia jotka eivät millään meinanneet asettua paikoilleen. Toivottavasti päivänsankari itse nuo tunnistaa, se lienee pääasia. :) Kakku sisältää toiveiden mukaan pätkistä ja sen seuraksi vadelmia. 



Yo-kakku


Itsenäisyyspäivänä juhlittiin työtoverin perheessä ja tämä kakku matkasi sinne. Välissä toiveesta vadelmaa ja päällä mahdollisimman vähän kermaa? Liekö tuo toinen toive niin toteutunut kuin ensimmäinen, mutta ainakin yritetty on jättämällä reunapursotukset kokonaan pois. Koristetta ei pyydetty, mutta sellaisen kuitenkin tein ja taisi se kelvata kakun hakijallekin. :)




Kransseja

Muutamia kransseja puolukan varvuista tuli tehtyä ennen kuin lumimyräkkä tuli ja peitti kaiken alleen. Yksi koristaa omaa ulko-ovea, muutama muu on saanut matkustaa lyhyen matkaa tuttavien oviin. Enemmänkin olisin voinut tehdä, mutta tarvikkeita on hankala tuolta kinoksista enää lähteä etsimään. Kranssin pohja on tehty risuista ja sen päälle rautalankaa apuna käyttäen on kieputettu puolukan varpuja. Koristeena vain kultaista ja punaista lankaa.



tiistai 30. lokakuuta 2012

Pöllökakkuja


Pöllöjen kera on viime viikonloppu juhlittu tässä perheessä sekä sukulaisten että kavereitten voimin 5-vuotis synttäreitä. Niin ne vuodet vaan meneee nopeasti, toki itsehän sitä vanhenee vain puolet tuosta ajasta... Pöllöjä löytyi sitten tosiaan niin kutsukorteista, koristeista kuin kakuistakin.Olipahan vauhdikas, mutta mukava viikonloppu.

Sankarin toiveesta kakun väliin laitettiin mansikkahilloa ja suklaista kermavaahtoa. On tullut tytär äitiinsä, tykkää suklaasta ihan yhtä paljon. :) Koristeet on muotoiltu kaulintamassasta vieressä seisovan tytön valvovan silmän alla - kelpasi, kuulemma pöllöiltä näyttivät.




maanantai 15. lokakuuta 2012

Syksyinen kinuskikakku


Toinen ja tällä kertaa onnistunut kinuskikakku. Tällä kertaa pärjättiin ilman järeämpää puukkoa kinuskin leikkuussa. Edellisen kakun leikkaamiseen olisi lienee tarvittu saha... Isäni syntymäpäiviä vietettiin tämän kakun merkeissä ja sisäänsä se kätki itsetehtyä vadelmahilloa ja vaniljaista täytettä. Koristeekseen kakku sai pihlajan marjoja ja lehtiä, syksyisen teeman mukaan.

Seuaavaan kakkuprojektiin saakin sitten käyttää enenmmänkin mielikuvitusta ja ennen kaikkea väriä. Lasten kakkuja siis tiedossa.


 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Synttärikakku


Täällä ollaan edelleen, joskin niin kiireisenä ettei uunia juuri ole leivonnan merkeissä viime viikkoina lämmitelty tässä huushollissa. Torstaille lupasin kuitenkin tehdä yhden synttärikakun ja lopputulos näkyy tässä.

Kakku pitää toiveen mukaan sisällään mansikkahilloa, vaniljaista täytettä ja himpun verran valkosuklaata. Pursotukset on tehty flora vispistä. Toivottavasti maistui!


tiistai 25. syyskuuta 2012

Vaaleanpunainen synttärikakku



Tämän näköinen kakku lähti mukanamme serkun tytön synttäreille viime sunnuntaina. Toiveena suklaata ja sitä kakun sisältä sitten löytyikin, niin pohjasta kuin täytteestä. Täytteenä vadelmahilloa ja maitosuklaa-geisha täytettä, joka sisälsi Flora vispiä 1prk, Sunnuntai vaniljanmakuinen rahkavalmiste 1prk, 1 levy Fazer maitosuklaata ja 1 levy Geisha suklaata.

Kuten pursotusten lopputuloksesta näkee, ensimmäistä kertaa tällä tyylillä kakun reunaa pursotin. Ihan kivan näköinen, vähän erilainen siitä kuitenkin tuli. Varmasti tulee kokeiltua toisenkin kerran hieman viisaampana ja siistimmällä lopputuloksella.   Kakun päällä olevat koristeet sokerimassaa ja kaulintamassaa.


perjantai 21. syyskuuta 2012

Heijastintehtailua

Pitkästä, pitkästä aikaa askartelun kimpussa. Täällä ollaan flunssan kourissa edelleen ja sitä myöten pakon edestä suurin osa ajasta sisätiloissa. Ihan en mitään tekemättä jaksa olla, joten heijastimia on tehty yksi jos toinenkin. Pöllöjä tällä kertaa. Idea näihin on uusimmasta Taika-lehdestä. Mukavaa ja hyödyllistä näpertelyä, ainahan syksyllä heijastimia tarvitaan! Huopaa ja heijastinkangasta, niistä on nämä pöllöt tehty.


tiistai 18. syyskuuta 2012

Omena-rahkapiirakka


Töissä sain tämän reseptin käteeni muutama viikko sitten ja tänään vieraita tänne flunssaiselle sairastuvalle odotellessani etsin reseptin laukun pohjalta käsiini. Lopputulos näkyy yllä ja hyvää oli ja ennen kaikkea helppoa ja nopeaa tehdä. Omenoiden sijasta piirakkaan sopisivat mainiosti myös esim. puolukat tai punaherukat.


POHJA

3dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1tl soodaa
125g sulatettua margariinia

Sekoita ainekset keskenään ja ota n. 1/4 taikinasta sivuun muruseokseksi ripoteltavaksi piirakan päälle. Lisää loppuun taikinaan:

1 kananmuna
3/4dl piimää

Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja valmista rahkatäyte.

TÄYTE

1prk maitorahkaa
1 kananmuna
n. 0,5dl sokeria
omenaraastetta (marjoja)

Levitä rahkaseos piirakkavuokaan taikinan päälle. Lisää rahkaseoksen päälle omenaraastetta ja ripottele lopuksi pinnalle aiemmin talteen ottamasi muruseos. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Evästä metsäretkelle


Täällä on retkeilty metsässä viikonlopun aikana oikein urakalla kumpanakin päivänä. Lauantaina mukaan reppuun pakattin myös näitä myslipatukoita. Maistuivat etenkin lapsille, joille se pääasia koko retkeilyssä taisikin olla juuri se evästäuko.

Ohjeita myslipatukoiden tekoon löysin yhden jos toisenkin. Tämä on yhdistelmä useammasta reseptistä. Ensi kerralla mukaan voisi laittaa vaikka kuivattuja mustikoita ja eri pähkinöitäkin voi vaihdella aivan mieltymysten mukaan. Osan hunajasta voisi korvata vaikkapa siirapilla.

MYSLIPATUKAT

2,5dl kaurahiutaleita
2dl mysliä
2dl pähkinöitä
1,5dl kuivattuja hedelmiä tai marjoja 
50g voita/margariinia
1dl hunajaa

Mittaa kattilaan hunaja ja voi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Sekoita kattilassa sulanut seos kuivien aineiden sekaan. Levitä leivinpaperi uunivuokaan ja painele seos lastalla vuoan pohjalle. Paista 175 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia kunnes pinta saa hieman väriä. Anna jäähtyä kunnolla vähintään tunnin ajan ennen kuin alat leikata levystä palasia, muuten patukat murenevat.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kantarelli-pekonipiirakka








Useampi litra kantarellejä tuli mustikoiden lisäksi tänään saaliiksi metsäretkeltämme. Melkein jo odotan että päästään vähän lähemmäs syksyä ja pääsee suppilovahveroita keräämään. Tästä perheestä kun löytyy useampi innokas sienestäjä. Osan tämänpäiväisistä sienistä käytin tähän piirakkaan, jonka reseptiin otin vinkkiä Hellapoliisilta. Muutaman muutoksen kera lopputulos on tällainen:

KANTARELLI-PEKONIPIIRAKKA

Pohja

100g margariinia
2dl grahamjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
3/4dl maitoa

Täyte

1 l tuoreita sieniä / n. 3-4dl käsiteltyjä sieniä
1 sipuli
140g pekonia
200g Viola kolme pippuria tuorejustoa
2 kananmunaa
Emmental-raastetta
(mausteita)

Valmista pohja sekoittamalla kuivat aineet ja pehmeä margariini keskenään. Lisää maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 225 asteessa 10 minuuttia.

Valmista täyte paistamalla pieneksi silputut sienet, pieneksi silputtu pekoni ja sipuli. Sekoita täytteen joukkoon paistinpannulle tuorejuusto ja anna sulaa täytteen joukkoon. Ota pois hellalta ja lisää täytteen vähän jäähdyttyä joukkoon vielä kananmunat. Mausta halutessasi, minulle riitti tuo tuorejuuston tuoma maku, muita mausteita en laittanut. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja ripottele halutessasi päälle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Punaherukka-valkosuklaamuffinsit


Punaherukoita on pihalla marjapensaat pullollaan, mutta en ole koskaan niistä juuri muuta kuin mehua tehnyt. Minä kun en oikein pidä punaherukan liiankin kirpeästä mausta. Näihin muffinseihin ne sopivat kuitenkin mainiosti ja maistuivat jopa tytölle, joka ulkona kiertää punaherukkapensaat kaukaa marjoja kerran maistettuaan.

Tämä on helppo ohje, sähkövatkaintakaan ei tarvitse kaivaa esille lainkaan. 

PUNAHERUKKA-VALKOSUKLAAMUFFINSIT
16 kpl

2dl sokeria
2 kananmunaa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2dl maitoa
75g margariinia
4dl punaherukoita
75-100g valkosuklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sekoita maito, kananmunat ja sulatettu margariini toisessa kulhossa. Sekoita jauhoseos maitoseokseen. Lisää taikinan joukkoon punaherukat ja pieniksi paloiksi rouhittu suklaa. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea.


Autokakku



Isäni halusi minun tekevän oman autonsa värisen ja mahdollisimman näköisen autokakun. Jep, ajattelin  että mikäs siinä, kaipa tuo onnistuu, mutta mitenkäs sitten kävikään... No, ainakin minun silmiini auton väri täsmää aika hyvin. :) Ei ole aina niin helppoa toteuttaa päässään olevia oivia suunnitelmia käytännössä, mutta tuli tästä sentään lähestulkoonn auton näköinen niin kuin pitikin.

Ihan ei minnulle selvinnyt miksi ihmeessä juhlia auton "1-vuotis synttäreitä", mutta taisi olla kyse jostakin kaveriporukan sisäisestä jutusta, koska kakun oli tarkoitus mennä samaisen porukan kesken syötäväksi.

Tumma kakkupohja, sisällä itse tehtyä vadelmahilloa ja suklaamoussea. Päällinen ja kaikki auton osat ja kukka kaulintamassa. Renkaiden sisältä löytyy dominokeksit.
 



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lomaileva Hello Kitty


Tytön nimipäivää vietettiin jo perjantaina, mutta kakun kera niitä juhlittiin tänään. Täytyy myöntää että ajattelin luistaa nimppareiden vietosta kokonaan, mutta päättäväinen tyttö vaatimalla vaati itselleen kakun ja kuka se sitten löysikään eilen iltayöstä itsensä keittiöstä väsäämästä sitä kakkua. Nyt se on tehty ja puoliksi jo syötykin, muutamaa vierasta vielä odotellaan syömään loput.

Tämä kakku pitää sisällään vadelmahilloa, daim-moussea ja vadelmia, joita juuri ja juuri löysin kotipihan pensaista sen verran että kakun väliin riittivät. Päällinen ja koristeet ovat kaulintamassaa. Toiveena oli siis saada kakkuun Hello Kitty kirmailemaan hiekkarannalla simpukoita keräillen ja sellainenhan tästä sitten tuli. Hiekka on murustettuja kaurakeksejä.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Barbie-kakku


Parin viikon lomareissu helteisellä Kreetalla on nyt vietetty ja paluu arkeen aloitettiin tämän kakun muodossa. Mukaan lähti myös kaksin kappalein voileipäkakkuja ja elämäni ensimmäinen kinuskikakku, mutta lienee ollut  kakun tekijän pää vielä lomatunnelmissa kun tuli hieman probleemaa tuon aikataulun kanssa ja sitä myötä kuvien otto jäi vähemmälle. Kiitos vaan kärsivälliselle kakkujen hakijalle joka pääsi leikkimökkiin tyttären tarjoamalle "kakkukahville" sillä välin kun minä stressasin ja ahkeroin keittiössä viimeisen kakun kimpussa.

Kauan on saanut odottaa kokeiluaan tämä barbie-kakkukin, mutta nyt sellaisen sitten viimein sain tehtyä. Enemmän ja vähemmän mutkien kautta, mutta mitäpä pientä virhettä ei saisi muutamalla kukkasella peitettyä? :) Täytteekseen kakku sai mansikoita ja päällinen on kaulintamassaa. Onnittelut sankarille tätäkin kautta!


Kesän ensimmäiset mustikatkin odottelevat jääkaapissa, josko niistä sitten jotakin seuraavaksi..

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Macarons ja lomatunnelmia


Tämä blogi suuntaa näiden macaronien myötä kesälomalle. Kaulimet ja vispilät saavat jäädä kaappiin muutamaksi viikoksi pölyttymään ja tämä perhe suuntaa lentäen kohti aurinkoisempia maisemia ruhtinaallisen neljän viikon loman alkaessa huomenna. Ihanaa unohtaa hetkeksi kaikki työ- ja kotiasiat ja vain olla ja rentoutua.

Macarons ohje löytyy blogista jo aiemmin, täältä. Mielestäni helppo ohje, tosin itselläni tuntuu olevan välillä tuurista kiinni milloin onnistuu, milloin ei. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla. Täytteenä näissä on lemon curdia. Kesäisen keltaisia sekä päältä että sisältä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nimpparikakku



Juhannus tuli ja meni puolihuomaamatta töitä paiskiessa. Nimpparit osuivat tänä vuonna juhannusaatoksi ja töiden vuoksi en tuolloin luvannut kenellekään kahvia keitellä enkä kakkua tehdä. Kakun tulin kuitenkin  luvanneeksi myöhemmin ja tällainen siitä sitten tuli.

Mansikkakakkua joka päällystetty kaulintamassalla ja koristeltu kukkasin, hivenen kimallusta myös pinnassa. Taisin hurjastella autolla kuoppaisella tiellä hivenen liian kovaa vauhtia, kakku kun oli kotoa lähtiessä vielä ihan tasainen, mutta perille päästyä jokseenkin kallellaan... Mitäpä tuosta, hyvältä maistui silti! :)


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Tikru-kakku



Tikru pääsi koristamaan tätä mansikkakakkua, jolla juhlitaan 2-vuotis synttäreitä huomenna eräässä päiväkodissa.  Koriste on tehty kaulintamassasta leppiksiä ja kukkasia myöten. Ruohikon pursottelin pikeeristä. Kukkasia on tullut viime viikkoina tehtyä enemmänkin, joten kivaa vaihtelua päästä tekemään välillä jotain ihan muuta koristetta.


Nyt alkaa viimeinen viiden päivän mittainen rutistus töissä ennen kauan kaivattua ruhtinaallista neljän viikon kesälomaa. Siitä on aikaa kun on viimeksi yhtä pitkä loma vietetty. Harmi vain että myös juhannuksena kutsuu työt, tänä kesänä kun juhannukseksi ei ole taidetu edes luvata kovin kummoisia vesisateita. :)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Leivoksia ja leikkimökkeilyä


Välillä hieman muutakin kuin vain ihan pelkkää leivontaa tai koristeiden näperrystä. Tuossa aiemmin keväällä taisinkin kirjoitella leikkimökin maalausurakasta. Sisätiloista oli kyse tänä keväänä, viime vuonna maalailtiin ulkopuolelta. Tyttären kummitäti ja samalla leikkimökin vanha omistaja käväisi pitkästä aikaa kyläilemässä menneellä viikolla ja samalla tiirailemassa miltä tuo parikymmentä vuotta sitten omissa leikeissä ollut leikkimökki tänä päivänä näyttää. Samalla ajattelin räpsiä muutaman kuvan tännekin.

Yllä olevat leivokset on tehty samaisena päivänä, kukat sävy sävyyn leikkimökin sisustuksen kanssa. :) Ne pitävät sisällään sitruunaisen kerma-tuorejuusto täytteen ja nuo leivoskuorien pohjat on sivelty valkosuklaalla, niistä tarkempaa ohjetta jokin toinen päivä.






Löysivät kummitädin koiratkin mukavan nukkumapaikan leikkimökin lukunurkkauksesta. :) Ei paljon meno ja vilske ympärillä haitannut.

Rippikakkuun koriste


Työkaverin tytön rippikakkuun pyydettiin tekemään koristetta ilman sen kummempia toiveita. Mikään ei ole vaikeampaa kuin arvuutella mistä väristä koristeen saaja mahtaisi pitää kun saa täysin vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Tuurilla taisin kuitenkin onnistua niin että töissä oli yksi tyytyväisen näköinen työkaveri. :)

Alla vielä toinen hieman pienempää mittakaavaa oleva koriste rippikakkuun tämäkin. Vielä olisi kukkia varastossa vaikka kuinka näpertää näitä koristeita lisää, puuttuu vain ne rippijuhlat joihin näitä tekisin.