maanantai 21. maaliskuuta 2011

Koristeita


Työkaveri pyysi tyttönsä kakkuun koristetta, jossa olisi jotakin hevosiin liittyvää ja aikani asiaa mielessäni pyöriteltyäni päädyin tällaiseen koristeeseen. Koriste on kokonaisuudessaan sokerimassaa. Hevosen ääriviivat piirretty elintarvikekynällä ja tomutettu tomuväreillä. Toivottavasti koriste on mieluinen.

Tämä koriste taas menee pienen pojan synttärikakun päälle. Kuten edellinenkin, tämäkin on tehty kokonaan sokerimassasta.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Keväinen helmililjakakku



Tämän moisella kakulla juhlittiin perheen kesken tänään äitini syntymäpäivää. Päälinen ja epäonnen koristeet ovat kokonaisuudessaan sokerimassaa. Välissä päärynää, vaniljamoussea ja raastettua maitosuklaata. Koristeen väsäsin pikaisesti eilen illalla ja menin ja rikoin sen aamulla kakun päälle siirtäessäni.Siitä sitten liimaamaan takaisin kasaan, onneksi kakku syötiin perhepiirissä, ei haitannut rikkoutunut koriste muita kuin minua. :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Synttärijuhlintaa



Ei ihan sujunut tuo sokerimassalla kakun päällystäminen, pieniä repeämiä joissain kohdin varsinkin tuolla kakun alareunassa. Mutta onneksi ne voi peittää kukkasin. :) Lopputuloksena kaksi lähes saman näköistä kakkua, kukkia ja kimalletta siellä täällä. Ideat muuttuivat päässä etenkin viime viikon aikana useampaan kertaan, mutta tähän värimaailmaan päädyin ja ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.

Kakkupohja on tumma ja sen välissä aprikoosimarmeladia ja vaniljaista valkosuklaamoussea. Koristeista osa sokerimassaa, osa vaniljanmakuista kaulintamassaa. Tuolla kaulintamassalla oli ajatus päällystääkin nuo kakut, mutta viime viikolla Confetissa käydessäni ei koko kaupasta löytynyt paketin pakettia tuota valkoista kaulintamassaa. Siksi siis sokerimassaa.

Oikein paljon kiitoksia kaikille mukana juhlineille sukulaisille, oli kyllä mukava nähdä taas pitkästä aikaa koko sukua! Se siitä seuraa kun tänne hieman kauemman on muuttanut, sukulaisiaan näkee aina vain harvemmin, mutta onneksi on näitä tilaisuuksia juhlia aina silloin tällöin. :)

Lämminsavulohivoileipäkakku

Nyt on sitten viimein kaikki sukulaiset kahvitettu ja kaiken muun lisäksi tällainen voileipäkakku löytyi kahvipöydästä. Olen aiemminkin laittanut tänne yhden lohikakun ohjeen, mutta minun makuuni tämä oli vielä himppusen parempaa, ohjetta tulee tässä:

2 pkt ruispaahtoleipää

LOHITÄYTE

 500g lämminsavulohta
1 prk ruohosipulituorejuustoa
1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
1-2 maustekurkkua
sitruunamehua


KATKARAPUTÄYTE

2 pss katkarapuja
1 prk katkaraputuorejuustoa
1/2 prk kermaviiliä
tilliä

KAKUN PÄÄLLE
1prk ruohosipulituorejuustoa
1/2 prk maustamatonta tuorejustoa
1prk kermaviiliä
viinirypäleitä
kylmäsavulohta
tilliä
kurkkua
katkarapuja
Aloita tekemällä täytteet valmiiksi. Lohitäytettä varten leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään tuorejuustot ja kermaviili ja lisää joukkoon hienonnettu lohi. Leikkaa maustekurkut pieneksi silpuksi ja lisää täytteeseen. Lisää sekaan vielä hieman sitruunamehua. Sulata jäiset katkaravut täytettä varten ja silppua ne. Sekoita keskenään tuorejuusto ja kermaviili ja lisää silputut katkaravut sekaan. Hienonna täytteen sekaan myös hieman tuoretta tilliä.

Itse kokosin tämän kakun isoon pyöreään irtopohjavuokaan, mutta aivan hyvin tämän voi koota johonkin muuhunkin astiaan tai suoraan tarjoilulautaselle. Vuoraa vuoka kelmulla. Aloita latomalla pohjalle leipäviipaleita joista olet leikannut reunat pois. Kostututin kakun maidolla. Ensimmäiseen väliin laitoin lohitäytettä, seuraavaan katkaraputäytettä ja viimeiseen kerrokseen vielä lohitäytettä. Päällimmäiseksi siis vielä neljäs kerros ruispaahtoleipää. Lopuksi käännä reunojen yli menneet kelmut kakun päälle ja laita yön yli jääkaappiin.

Sekoita kakun kuorrutteeksi tulevat kermaviili ja tuorejuustot keskenään ja levitä kakun päälle. Vain mielikuvitus on rajana koristelussa. Minulta ei tässä vaiheessa kahden täytekakun koristelun jälkeen enää löytynyt puhtia tämän kummempaan. Minusta päällä tulee kuitenkin olla koristeena jotakin, mikä viittaa myös kakun täytteeseen.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Omenankukkakakku

 
Tällainen omenankukin koristeltu kakku on ollut aikeissa tehdä jo pidemmän aikaa ja nyt siihen tuli oiva tilaisuus. Tällä pienellä kakulla kahvitettiin tänään tytön kummitäti.Odotettu vieras joka kerta, tyttö istui jo aamulla keittiön pöydän ääressä odotellen että koska se kummitäti tulee, että pääsee varmasti isumaan viereiselle tuolille pöydän ääreen. :)
 

  

Johtuen kiireistäni, täytin kakun vasta aamulla ja pari tuntia myöhemmin päällystin sen tuolla vihreäksi värjätyllä kaulintamassalla ja koristelin sokerimassasta tehdyillä omenankukilla. Tuloksena vaikeasti leikattava liian pehmeä kakku. Kantapään kautta tas testattu että täytekakkua ei kovin kiireellä kannata tehdä. Maistui kuitenkin, omenamarmeladia ja sitruunamoussea vaalean kakkupohjan välissä.



Macarons


Vietettiin eilen kavereiden kesken synttäreitä ja kaiken sen suolaisen tarjottavan keskelle piti saada myös jotain makeaa. Tai toisin sanoen minun teki mieli kokeilla miten näiden teko mahtaa oikein onnistua. Kerran aiemmin olen kokeillut ja lopputulos oli jotain sanoin kuvaamatonta, ei lainkaan sitä mitä piti. Nyt nappasin tämän helpon ohjeen Ewelyn's Cakeheaven-blogista  ja johan onnistui, ainakin omin silmin katsottuna.

Lähti vähän käsistä tuo homma, lopputuloksena kuutta eri väriä olevia macaronseja. Väliin laitoin osaan lemon curdia ja osaan kaupasta ostettua hasselpähkinälevitettä, ihan hyviä molemmat. Ja se hyväksi todettu ohje tulee tässä:

100g mantelijauhetta
110g kananmunan valkuaista
200g tomusokeria
4 rkl sokeria

Sekoita keskenään mantelijauhe ja tomusokeri. Vatkaa valkuaisia kunnes ne alkavat vaahtoutua ja lisää sitten sokeri yksi ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa vaahtoa kunnes se on paksua ja kiiltävää. Lisää valkuaisvaanhtoon varovasti käännellen mantelijauhe-tomusokeri seos (seos kannattaa siivilöidä). Itse jaoin tässä vaiheessa taikinan eri astioihin ja värjäsin sen pastaväreillä.
Laita taikina pursotinpussiin ja leikkaan pussin päästä palanen pois tai käytä isoa pyöreäpäistä tyllaa. Pursota pellille haluamasi kokoisia macaronseja. Omistani tuli tuollaisia n. 2,5cm halkaisijaltaan. Tuloksena pitäisi olla tasainen pinta eikä siihen saisi jäädä huippuja. Anna levätä tunnin verran huoneenlämmössä ennen uuniin laittamista. Paista 150 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja täytä.

Lisäyksenä vielä, että nämä säilyvät ilman täytettä huoneenlämmössä hyvin useammankin päivän ja monesta blogista olen lukenut, että nämä voi myös pakastaa, mutta sitä en ole itse kokeillut.


torstai 3. maaliskuuta 2011

Niin sitä ikää vaan tulee lisää


Nyt sitä voi sitten sanoa siirtyneensä seuraavalle vuosikymmenelle, vuosia täynnä pyöreät 30. Niin se vaan aika kuluu hujauksessa, äskenhän sitä vasta tuli täysi-ikäiseksi. :)

Tämän kakun myötä jäin töistä viikon lomalle ja samalla sitä tuli tuota ikääntymistäkin juhlittua. Tumman kakkupohjan välissä ohut sipaisu vadelmamarmeladia ja vadelmamoussea. Koristeet aiemmin väsäämiäni kukkasia, viiden aikaan aamulla kun ei tuo inspiraatio koristelun suhteen juuri muuten syttynyt. Pursotuksen flora vispiä ja niihin olenkin pitkästä aikaa peräti tyytyväinen.

Tästä sitten suunnittelemaan millaisella kakulla sitä sukulaiset kahvittaisi. :)