lauantai 29. tammikuuta 2011

Appelsiiniboston

Hieman epämuodostunut, mutta hyvän makuinen. :) Tavalliseen pullataikinaan yhdistin täytteeksi appelsiinimarmeladia ja Valion maustettua vaniljarahkaa. Muistakaa laittaa täytettä melko ohuesti, itselläni sitä tuli hieman liikaa ja pulla painuikin tuosta keskeltä hieman kasaan. Yhdistelmäoli kuitenkin hyvä ja maku oikein keväinen.

Tämä on siis tehty irtopohjavuokaan, jonka pohjalle laitoin leivinpaperia ja reunat voitelin. Hyvin irtosi paiston jälkeen kun antoi hetken aikaa jäähtyä. Tämänhän olisi voinut vielä koristella jotenkin, muten ehtinyt ennen kuin vikkelämmät sormet nappasivat palasen maistaakseen. :)

tiistai 25. tammikuuta 2011

Maalauksia tulevaan kakkuun

Käväisin eilen Confetissa ja tarkoitus oli ihan vain piipahtaa, mutta eihän sieltä niin nopeasti pois pääse. :) Olisi vain saanut edes pienoinen lottovoitto tulla lauantaina että olisi voinut ostaa kaiken minkä haluaisi...
Mukaan siis kuitenkin päätyi ensimmäistä kertaa vaahtismassaa ja sen päälle maalailin tänään noita Helinä keijuja. Käytin tällä kertaa maalamiseen tomuvärejä ja sekoittelin niiden sekaan hieman vettä. Toimii melkein paremmin kuin pastavärit. Saa nähdä päätyykö näistä jompikumpi kakun päälle, vai yrittäisikö sitä vielä uudelleen. Oli muuten hyvän makuista tuo vaahtokarkkimassa ja helposti käsiteltävää, joten ei varmasti viimeiseksi kerraksi jäänyt kun sitä ostoskoristani löytyy.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Feta-oliivimuffinssit

Selailin tässä muutama päivä sitten Nami-hiiren blogia ja törmäsin siellä suolaisiin muffinsseihin. Eihän siihen muuta tarvittu, idea jäi päähän pyörimään ja tänään sen sitten toteutin omalla tavallani.

En ole koskaan ollut erityisesti oliivien ystävä, mutta tästä eteenpäin taidan ollakin! Ajattelin että ne sopisivat fetajuuston seuraksi muffinsseihin ja oikeaan osui, saa nähdä mihin niitä seuraavaksi keksisin käyttää.


OHJE (8 muffinssia)

2,5 (-3dl) dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1dl kermaviiliä
0,5dl öljyä (josta osa öljystä fetajuuston seasta)
0,5dl maitoa
75g emmental-mozzarellaraastetta
1 rasia Valio Viola välimeren salaattijuustokuutiot, oliivi-valkosipuli

Vatkaa kananmuna, kermaviilli, maito ja öljy. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita ainekset keskenään. Lisää juustoraaste ja salaattijuustokuutiot ja oliivit pienennettynä. Päälle ripottelin vielä hieman juustoraastetta. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Lime-valkosuklaamuffinsit


Näitä muffinsseja olen nähnyt useammassakin blogissa ja nyt päädyimme lauantain kunniaksi kokeilemaan omaa versiota kun tuota Valion rahkaakin yksi purkki jääkaapista löytyi, josta parasta ennen päivämääräkin jo ohitse menossa. Lopputulos oli tällainen hempeän vaaleanpunainen.

100g margariinia
1dl sokeria
2 kananmunaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1prk Valion lime-valkosuklaa rahkaa
1 limen raastettu kuori ja mehu
n. 75g valkosuklaarouhetta

Vaahdota keskenään margariini ja sokeri ja lisää sen jälkeen joukkoon hyvin sekoittaen yksitellen kananmunat. Lisää sen jälkeen kuivat aineet ja rahka, limen kuori ja mehu sekä valkosuklaa. Tästä määrästä taikinaa tuli 7 todella isokokoista muffinsia. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kinkku-juustopuustit



Vihdoin ja viimein tälle talvelle semmoinen sää, että sai pihaan lumilinnan pystyyn. Tätä on odotettu ja koko eilisen illan tyttö suunnitteli minkälainen linna tänään rakennetaan. Noh, kyllähän se rakennettiin, mutta kun ajattelin lumilinnan pöydän ääressä toteuttaa pienen piknikin, alkoi sataa ripsottaa vettä. Kyllä vain, tammikuu ja pienoinen vesisade yllätti. Nämä suolaiset puustit siis syötiin sittenkin sisätiloissa.


OHJE

150g margariinia
5dl venhnäjauhoja
2dl juustoraastetta
1,5tl yrttisuolaa
1tl leivinjauhetta
1prk kermaviiliä

TÄYTE

100g palvikinkkua
100g juustoraastetta
1 kananmuna

Nypi margariini ja vehnäjauhot. Sekoita joukkoon raastettu juusto, suola ja leivinjauhe. Lisää seokseen kermaviili ja sekoita nopeasti. Valmista täyte valmiiksi sekoittamalla aineet keskenään. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä täyte päälle ja kääri rullalle. Leikkaa veitsellä vinoiksi kolmioiksi ja paina sormella kuten korvapuustit. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia kunnes ovat saaneet kauniin värin pintaansa.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Barbapapa kakkua


Kaveri muutti uuteen asuntoon ja kun en oikein mitään kummempaa viemistä keksinyt, päädyin tekemään suurelle barbapapan ystävälle kakun. Kuva on maalattu pastaväreillä sokerimassalle. Maalaaminen jäi himppusen viime tinkaan, mistä johtuen se ei ollut kuivanut ihan kunnolla, mutta kyllä siitä selvän silti sai. Täytteenä vadelmamarmeladia ja mariannemoussea - hyvää. 

Oli kyllä mukavaa suunnitella ja tehdä pitkästä aikaa täytekakkua, edellisestä olikin jo aikaa. Ja nyt se pää vasta ideoita toteutettavaksi pursuaakin kun vauhtiin taas pääsi. :) Saa nähdä koska tulee tilausuus toteuttaa suunnitelmiaan.


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Perunarieskat


Eiliseltä päivältä jäi tähteeksi perunamuusia ja vapaapäivää kun tässä vietetään, mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa aamunsa lämpimällä rieskalla. Näitä on äitini joskus useastikin tehnyt, mutta sitä ohjetta en onnistunut mistään kätköistäni löytämään. Hyviä tuli kuitenkin tällaisellakin ohjeella:

n. 5dl perunasosetta
1 kananmuna
suolaa
2dl maitoa/piimää
2dl jauhoja (vehnä- ,hiivaleipä- tai ohrajauhoja)

Sekoita kaikki aineet kulhossa keskenään. Taikina jää tarkoituksella melko löysäksi. Nostele lusikalla leivinpaperin päälle taikinaa. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja painele varovaisesti pyöreiksi rieskoiksi. Pistele rieskat haarukalla. Paista rieskat 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes ovat saaneet väriä pintaan.

Ja nämä ovat ehdottomasti parhaimmillaan lämpiminä!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vaniljainen vadelmapiirakka


Vuoden ensimmäinen. Aikani kaikenmoisia hyllystä löytyviä leivonta aiheisia kirjoja selailtuani tähän päädyin. Jotain uutta oli kyllä mielessä, mutta aika ja inspiraatio riitti tällaiseen perinteisempään ja jo aiemmin hyväksi todettuun. Tässäpä ohje kirjasta Kotikokin parhaat leivontaohjeet. On muuten niin perusteellisesti luettu kirja, että tahtovat jo sivut irtoilla..


POHJA

150g margariinia
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
1,5dl jauhettua mantelia
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

TÄYTE

vadelmia (niin että pohja reilusti peittyy, omasta mielestäni vadelmia saa olla paljon)
1rkl perunajauhoja
1prk vaniljatuorejuustoa
2prk kermaviiliä
1-2dl maitoa tai kermaa
2 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

Vaahdota pohjaa varten rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen halkaisijaltaan 28cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Ripottele pohjalle vadelmat ja perunajauhot. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Ja hyvää oli!